Vatsan ja suoliston kunnostuksen vaihe 2; Korjaa ja tasapainota

Julkaistu 21. maaliskuuta 2026 klo 10.43

Luittekin varmasti parin viikon takaisesta blogista että vatsan ja suoliston kunnostuksessa on tärkeää edetä oikeassa järjestyksessä. Samassa uutiskirjessä käsiteltiin myös ensimmäinen vaihe, eli vatsan ja suoliston rauhoittaminen (Vaihe 1. Rauhoita). Samalla totesinkin että vaiheiden kestot voivat vaihdella ja vaiheet voivat limittyä toisiinsa nähden. Eli vaihessa ei välttämättä ole tarkkaan rajattua alkua ja loppua, vaan jotkut menetelmät voivat kulkea mukana läpi vatsan ja suoliston kunnostuksen vaiheiden.

Näitä useamman vaiheen mukana kulkevia menetelmiä ovat esimerkiksi Fodmap, tai muu rauhoitusruokavalio, stressin säätelyn ja arjen hallinnan keinot, valitut lisäravinteet (jos näille tarve), palautuminen ja uni, sopiva liikunta, sekä sokerin ja nautintoaineiden välttäminen. Myös muita menetelmiä voi olla mukana.

Vaihe 2. KORJAA JA TASAPAINOTA.

Tässä vaihessa keskitytään korjaamaan ruoansulatusta ja vatsan ja suoliston limakalvoa, jotta ravintoaineet voisivat imeytyä hyvin ja toisaalta vääränlainen bakteerikanta ja sulamaton ruoka ei aiheuttaisi patogeenien takaisinimeytymistä verenkiertoon, tai vääristäisi suoliston mikrobiomia. Tasapainotetaan ruokavaliota kohti normaalia ja terveellistä ruokailua, sekä hoidetaan hermostoa. Aloitetaan suoliston mikrobiomin tasapainottaminen.

Lisää ruokia ruokavalioosi, rauhoitusvaiheen jälkeen, ruoka-aine kerrallaan. Pidä määrät pieninä.

Syö edelleen kala- ja kasvisvoittoisesti, mahdollisimman hyvin sulavia ruokia. Suosi puuroja, keittoja ja soseita.

Ruokaile rauhassa, haista, maista ruokaa ja pureskele kunnolla.

Vältä huonosti sulavia ruoka- aineita: punaista lihaa, raakoja kasviksia, suuria määriä rasvaa ja proteiinia.

Jatka hyvää arjen hallintaa ja käytä tarvittaessa hermostoa rauhoittavia hajoituksia.

Vaali edelleen hyvää, riittävää unta ja palautumista.

Liiku sinulle sopivasti, riittävästi, mutta vältä liiallista kuormitusta.

Käytä tarvittaessa ruoansulatusta tukevia ja mikrobiomia muokkaavia lisäravinteita, esimerkiksi ruoansulatusentsyymiä.

Lisää mukaan tarvittaessa suoliston epiteeliä (pintakerros) korjaavia lisäravinteita.

Miltä kuulostaa? Kokeilitko jo vaihetta 1, Rauhoita?

Ihanaa viikonloppua!

-Elina-